Aurinkoinen ja lämmin aamu. Illalla tuli viesti, että kipparikokous klo 11 ja startti klo 13. Lähdettiin vesille aikataulun mukaan, mutta rata-alueelle mentäessä huomattiin jo tuulen tekevän omiaan ja lähtöä ei saada ainakaan aikataulun mukaan aikaiseksi. Lautakunta laittoin follow me-lipun salkoon ja ajeli toiseen laitaan rata-aluetta. Siinä koittivat pariin otteeseen tehdä rataa. Saatuaan poijut veteen tuuli kääntyi 180 astetta. Uusi yritys ja sama tulos. Päättivät lopulta, että odotellaan reilusti uuden tuulen asettumista siihen suuntaan, josta se oli tuullut pari päivää aikaisemminkin, eli itään ja voimistua taas navakaksi. Lopulta lähtö saatiinkin aikaiseksi, mutta siitä tuli yleinen takaisinkutsu. Seuraava startti onnistui ja päästiin kisaamaan. Me meinattiin ajaa styyralla yhden jenkin kyljestä sisään kun ei yrittänytkään väistää ennenkuin me olimme jo heittämässä hätävendaa välttääksemme sisäänajon keskeltä kylkeä. Ei välittänyt ollenkaan protestihuutoja vaan jatkoi kisaamista normaalisti. Täytyy siis ensikerralla ajaa osuma, että jää joku jälki.
Meidän taktiikka ajaa vasemman kautta kärsi tässä vaiheessa ja olimme kesialueen pläkä/syherö alueessa. Ylälipulla olimme häntäpäässä. Matti oli aivan kärjen mukana ja Sakke puolivälissä. Lenssi oli pitkälti peräkkäin ajoa eikä sijoitukset juuri muuttuneet. Toisella kryssillä saimme napsittua muutamia sijoituksia.
Matti putosimuutaman sijan maaliin tultaessa, mutta ajoi kuitenkin parhaimman sijoituksensa tähän regattaan. Sakke oli viimeisellä alamerkillä nipun kärjessä ja ajatteli ajaa loppuslöörin spinulla, ettei kukaan pääsisi ohi. Sopiva puuska, spinupuomi poikki ja spinnu halki metrin matkalta. Onneksi nämä kisat päättyivät tähän lähtöön ja mm-kisoihin on uusi setti odottamassa.
Kokonaisuutena ei ollut suomalaisittain mikään loistoregatta, mutta hyvää harjoitusta mm-kisoihin.
Ikämies em-kisoissa tuli kuitenkin voitto ja sitä myötä jotain kotiin tuomista.
MM-kisoita oma tarinansa.








